25. kesäkuuta 2012

Kortit kertoo kohtalomme

Kortit kertoo kohtalomme, lauloi Lea Laven aikoinaan ja kortit kertovat nykypäivänäkin paljon, etenkin kauppiaalle.

Kauppa tuntee asiakkaan elämäntavat yhä paremmin

 

Kaupat seuraavat asiakkaidensa ostokäyttäytymistä entistä tarkemmin. Esimerkiksi Keskon plussakorttia käyttävien ruokailutapoja tarkastellaan ostosten perusteella. Tietoja hyödynnetään muun muassa markkinoinnissa ja tuotevalikoimien suunnittelussa.

Kauppa myy vain sitä, mitä joku ostaa, eikä suinkaan sitä, mitä joku sanoo ostavansa, mutta ei osta.

Ja tänä päivänä kauppa tietää hyvin tarkasi sen, mitä me ostamme, jopa yksittäisellä kauppakäynnillä. Kauppa tietää myös sen, mitä eri postinumeroalueilta tulevat ihmiset ostavat, miten paljon ja missä kaupoissa he käyvät arkena, missä viikonloppuisin. He tietävät sen, missä kaupassa käyt työpäivän jälkeen matkalla kotiin ja missä silloin, kun lähdet kotoa kauppaan.

Kauppias pystyy räätälöimään mainoksia kaupunginosan mukaan. Kauppias pystyy testaamaan mainoksen kohderyhmiä ensin pienessä mittakaavassa, ennen kuin siirtyy koko ketjun mittakaavaan ja niin edelleen. Etukortit ovat kaupalle järisyttävän mahtava koneisto, koska ne antavat meistä niin paljon yksityiskohtaista tietoa kauppiaalle ja täysin ilmaiseksi. Me jopa maksamme kauppiaalle siitä, että saamme sen kortin.

Lisäksi kauppias näkee jo paljon ennen trenditietoisia sen, mitä tulee markkinoilla tapahtumaan, sillä heillä on lähes reaaliaikaista tietoa meidän käyttäytymisestämme kaupan hyllyjen välissä.


 

Ei kommentteja: