21. kesäkuuta 2012

Lapsen ravitsemuksen kolme ensimmäistä vuotta

Ruokatiedon sivulla oli hyvin mielenkiintoinen uutinen:

Lapsen ravitsemuksessa ratkaisevat ensimmäiset tuhat vuorokautta

 

Aliravitsemus on syy 2,6 miljoonan lapsen kuolemaan joka vuosi. Lisäksi miljoonat lapset saavat elinikäisiä fyysisiä ja henkisiä vaurioita aliravitsemuksen seurauksena. Lapsen tulevaisuus riippuukin hyvin pitkälti siitä, millainen hänen ravitsemuksena on ensimmäisten tuhannen vuorokauden aikana.

Ratkaiseva tuhannen vuorokauden ajanjakso alkaa raskausajan alusta ja päättyy lapsen 2-vuotissyntymäpäivään. Elämän ensihetkinä sekä lapsen elimistö että aivot kehittyvät hyvin nopeasti. Jos lapsi ei tällä kehitysjaksolla saa riittävästi oikeanlaista ravintoa, seuraukset ovat usein peruuttamattomia.

Ihmisen elämän kortit jaetaan jo sikiönä ja kun kortit on jaettu, niitä on hyvin hankala vaihtaa, vaikka moni haluaisi.

Jos lapsi ei saa oikeanlaista ravintoa sikiöaikana ja ensimmäisinä elinvuosinaan, häntä uhkaa enneaikaisen kuoleman lisäksi koko loppuelämää haittaava vajaakehitys.
Yli 80:ssa maailman maista ainakin viidennes lapsista kärsii aliravitsemuksen vuoksi vajaaksi jääneestä ruumiillisesta ja henkisestä kehityksestä. Osassa maita vajaakehittyneiden lasten osuus on jopa yli 40 prosenttia kaikista lapsista.

Ja ne vajaakehittyneet lapset ovat niitä sen maan tulevaisuuden rakentajia. Hyvin masentavaa luettavaa.

Raportti paljastaa, että 73:stä kehitysmaasta vain neljässä lasten ravitsemuksen tilanne on erittäin hyvä. Nämä maat ovat Malawi, Madagaskar, Peru ja Solomonsaaret. Neljässä kärkimaassa valtaosa alle 2-vuotiaista ruokitaan suositusten mukaisesti.

On hyvin mielenkiintoista, että Afrikan maanosan maista ainoastaan Malawi on sellainen, jossa lasten ravitsemuksen tilanne on hyvä. Käytännössä koko Afrikka on kehitysmaata. Osa maista on tosin teollistuneita kehitysmaita, mutta suurin osa Afrikan maista kuuluu kategoriaan alikehittyneet maat tai heikommin kehittynet maat.

Malawi on yksi maailman köyhimmistä valtioista, YK:n listoilla aivan häntäpäässä. Eliniänodote on surkea (n. 52 vuotta) ja lapsikuolleisuus hurja. Lapsikuolleisuus on  79.02 lasta tuhatta elävänä syntynyttä kohti kun Suomessa luku on 3.4.

Kaikesta tästä kurjuudesta huolimatta Malawi onnistuu ruuantuotannossa niin, että se on Afrikan mantereen ainoa maa, joka kykenee ruokkimaan hyvin ne lapset, jotka selviävät synnytyksestä hengissä.

Miten se on mahdollista ja koska haluan että mahdolliset lukijani ottaisivat asioista myös itse selvää, eivätkä tyydy valmiiksi pureksittuihin ja syötettyihin vastauksiin, niin käyttäkää googlea, etsikää tietoa, suodattakaa sitä ja selvittäkää, että miten ihmeessä yksi maailman köyhimmistä valtioista kykenee siihen, mihin yksikään toinen Afrikan mantereen valtio ei kykene?


Asia liittyy luonnollisesti maatalouteen ja etenkin maatalouspolitiikkaan. Mutta jatketaan uutista:

Lasten vajaakehitys ei riipu vain maan matalasta bruttokansantuotteesta, vaan myös tulo- ja koulutuseroista väestönosien välillä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa arvioidaan, että alle 5-vuotiasta lapsista 10 prosenttia on ylipainoisia samaan aikaan kun 4 prosenttia nuorista lapsista on vajaakehittyneitä aliravitsemuksen vuoksi. Egyptissä 21 prosenttia alle 5-vuotiasta on ylipainoisia ja 31 prosenttia vajaakehittyneitä.

Pitäiskö tästä nyt sanoa jotain? En keksi mitään sanomista. Vetää hiljaiseksi.

Lapsi luetaan vajaakehittyneeksi, kun hänen pituuskasvunsa jää jälkeen ikätasosta ravinnon puutteen vuoksi. Lievempi puutostila on aliravitsemus, jolloin lapsen pituuskasvu on kunnossa, mutta painoa ei ole tullut pituuteen nähden riittävästi

4 prosenttia USA:n lapsista on vajaakehittyneitä ravinnon puutteen takia ja pitää muistaa, että se ei ole sama asia kuin pelkkä aliravitsemus, vaan paljon vakavampi asia.

Aliravitsemus aiheuttaa vuosittain valtavasti inhimillistä kärsimystä ja menetyksiä, mutta lisäksi se on yhteiskuntien tiedollisen ja taloudellisen kehityksen näkökulmasta vahingollista.

Terveet ja hyvin ravitut lapset jaksavat käydä koulua ja he oppivat vajaaravittuja lapsia paremmin. Lapsuusvuosinaan hyvin ravittu aikuinen tienaa keskimäärin paremmin kuin lapsuusajan aliravitsemuksen vuoksi vajaasti kehittynyt aikuinen.

Köyhyyden noidankehä alkaa jo sikiökaudella ja kun lapsen kehitys jää ensimmäisen tuhannen päivän aikana jälkeen muista ja lapsen kehitys jopa vahingoittuu pysyvästi, ei silloin voi odottaa kovin ruusuista aikuisuuttakaan, vaikka ihminen yrittäisi koko ajan suorituskykynsä rajoilla.

On lottovoitto syntyä ylempään yhteiskuntaluokkaan, sillä silloin kaikki on sinusta itsestäsi kiinni, eikä korttejasi ole pelattu pieleen jo ennen syntymääsi, syistä joihin kukaan sukulaisesi ei ole voinut edes vaikuttaa.

Ja niin monet asiat olisivat muutettavissa vain järkevällä politiikalla, tiedon välittämisellä ja pienillä ravintolisillä, joiden kustannukset olisivat aivan minimaalisia.


 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Juttuvinkki, tarttisin nasevan vastineen! http://safkatutka.fi/lasten-purkkiruoka-monikansallisten-yritysten-tuottama-ravinnekoyha-valmiste/