10. huhtikuuta 2013

Luomun tulevaisuus, eräs pohdinta.


Mietiskelin tässä aikani kuluksi vaihtoehtoja siitä, että miten luomusta tulee koko kansan trendi ja millä eväillä se tehdään. Millä tavoin vaikkapa puolet myydystä ruuasta on luomua?

Ainoa saamani vastaus oli, että ei millään eväillä, vaan luomu on ja tulee pysymään erikoisherkkuna, jota ostavat ne, joilla siihen on varaa. Sitten tehdään tietenkin rainbowpirkka-bulkki-luomua niille, joilla ei ole varaa oikeaan luomuun, mutta jotka haluavat olla melkein mukana trendin aallonharjalla. Tämä halpaluomu ei sitten kelpaa todellisille ideologisille luomufaneille, vaan on mukana sen takia, että edes pieni osa perusväestä saataisiin siihen haksahtamaan.

Ja tähän on tietenkin hyvä syy, joka tulee perustelujen kera tästä eteenpäin.

Pienessä mitassa luomu säilyttää "suuren" suosionsa pienen, mutta asiaan intohimoisesti suhtautuvan  kuluttajajoukon piirissä, eli niiden, jotka ostavat ruokansa prosessoimattomina suoraan tuottajilta. Tämä joukko on pieni ja tulee sellaisena pysymään, sillä suurinta osaa kansasta ei vain yksinkertaisesti kiinnosta puuhastella luomulaatikoiden ja ruokapiirien kanssa, tai autoilla pitkin maaseutua etsimässä paria porkkanaa. Ihmisillä ei ole siihen aikaa ja suurimmalla osalla ei rahaakaan, koska sellainen ruoka on kuitenkin hyvin kallista, jos sitä alkaa rehellisesti tutkia.

Sitten kun pääsemme siihen ruokaan, jota myydään eniten, eli jollain tavalla jatkojalostettuun (lue:prosessoituun), niin sen ruuan luomuversio on kallista ja tulee sellaisena pysymään ja sille on erittäin hyvä syy.

Syy on se, että tällä hetkellä suurimpia jatkojalostettujen luomutuotteiden valmistajia maailmassa ovat Heinz, Kraft, Kellogg's, Pepsi-Co, Danone, Nestle, Unilever ja niin edelleen ja koska samat ovat myös tavanomaisten tuotteiden suurimpia massatehtailijoita, he eivät voi markkinoida luomua niin, että heidän tavanomaiset tuotteensa tulisivat kyseenalaisiksi, tai edes niin, että ne kilpailisivat saman markkinasegmentin sisällä. Se ei vain ole taloudellisesti missään tapauksessa järkevää.

Heinz on maailman suurin ketsupin tuottaja ja mitä luultavimmin Heinz on myös maailman suurin luomuketsupin tuottaja, joten heidän on pidettävä huolta siitä, että kumpikaan ketsuppi ei tuhoa toisen markkinoita, vaan markkinointi tulee olemaan sellaista, että kummankin tuotteen markkinasegmentti hyödynnetään täydellisesti.

Kyllä he osaavat myynnin salat, eivätkä todellakaan kaiva itselleen sellaista kuoppaa luomun avulla, että sitä voitaisiin käyttää heidän tavanomaisia tuotteitaan vastaan.

He eivät voi markkinoida luomua niin, että se saisi heidän tavanomaiset tuotteensa epäedulliseen valoon, vaan luomua markkinoidaan vain hintavana erikoistuotteena, kuten muitakin pienen segmentin tuotteita, eli vitaminoituja ja maustettuja vissyvesiä ja niin edelleen.

Markkinoinnillisesti luomussa tullaan luomaan mielikuvia jostain epämääräisesti määritellystä asiasta tai jollakin tapaa paremmasta statuksesta, koska muutoin luomun vastatuote, jota valmistaa sama valmistaja, olisi markkinoinnillisesti vaikeuksissa.

Maailman suurin luomumaidon tuottaja Dean Foods osaa markkinoida luomumaitonsa niin, että Dean Foodsin takana olevat omistajatahot, kuten tupakkajätti Philip Morris, pysyvät tyytyväisinä ja raha virtaa rahan luo, eikä Dean Foodsin luomumaito millään tavalla vaikeuta tavanomaisen maidon myymistä.

Kaupasta löytyy nimekkään valmistajan tuote X ja sitten siinä vieressä on vastaava kaupan oman brändin tuote Z, jota valmistaa todennäköisesti sama nimekäs brändi X, mutta molemmille on ostajansa, eikä kumpikaan ostaja ajattele toisen tuotteen oleva huonompi, vaan kumpikin tekee ostopäätöksen jonkin syyn pohjalta, joka on tuotteen markkinoinnissa otettu tarkasti huomioon.

Näin sekä kauppa, että valmistaja saa suurimman mahdollisen kaupallisen hyödyn tuotteesta, joka on jopa täysin identtinen.

Nyt siellä on kolme vaihtoehtoa, eli halpamerkki Z, nimibrändi X ja vielä saman valmistajan luomubrändi W, joten liikevoitto kasvaa.

Tilanne luomuruuan markkinoinnissa on sama kuin vaikkapa autoissa. Jokainen automerkki tuo kalliimpia ekoautoja markkinoille, mutta niiden markkinointi on hyvin hienovaraista, ettei tulisi vastakkainasettelua niihin saman valmistajan tuotteisiin, joita ei myydä ekoversioina.

Kummassakaan tuotteessa ei ole mainosten mukaan mitään vikaa, vaan toista markkinoidaan niille, joita kiinnostaa löytää takapuskuristaan jokin eko-merkki tai eko-sana, jolla erottautua ei-ekosta naapurista.

Oletteko nähneet yhtään ns. ekoauton mainosta, jossa luotaisiin vastakkainasettelua sellaiseen autoon, jossa ei ole eko-elementtejä?

Ette tietenkään ole, koska niitä valmistaa sama valmistaja!

Niissä luodaan vain mielikuvia puhtaasta ympäristöstä, mutta varotaan millään tavalla vihjailemasta siihen suuntaan, että tavallinen auto olisi yhtään huonompi vaihtoehto. Kuluttajista etsitään vain ne potentiaaliset ostajat, jotka haluavat nähdä ekomerkin autossaan ja ovat valmiita maksamaan siitä muutaman tuhat euroa enemmän kuin sellaisesta autosta, josta ei löydy ekomerkkiä.

Näin asiat menevät ruuan osalta myös Suomessa, eli vaikkapa luomumaitoa tuottavat ne samat tahot, jotka tuottavat tavanomaista maitoa ja luomuleipää ne tahot, jotka ovat suurimpia ei-luomuleivän tuottajia, joten hintaero tulee löytymään niin nyt kuin tulevaisuudessa ja näiden luomutuotteiden valmistajien etu on se, että luomu pysyy hinnakkaansa erikoistuotteena täyttämään sen pienen erikoisryhmän tarpeet, joiden tarpeita ei ole kukaan muu vielä tyydyttänyt.

Eivät suuret ruuantuottajat haluakaan luomusta koko kansan hupia, vaan sen paikka on tarkoin määrätty, jossa se tuottaa parhaan voiton, eikä vaikeuta muiden tuotteiden markkinointia tai myyntiä.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Autokommentti ei pidä ihan paikkansa: Tesla Motors valmistaa sähköautoja, ja heillä ei ole ei-sähköautoja lainkaan. Heiltä tulee melko paljon innovatiivista mainontaa tämän takia. Mukaanlukien esimerkiksi kokonaan uusia rahoitusmalleja, joilla pääsee halvalla kiinni sähköautoon; saati sitten lupaus, että "tankata" saa ilmaiseksi heidän omilla asemillaan.

Kuluttaja mielikuvien syövereissä kirjoitti...

Tässäkin lienee tärkein mielikuva ekologisesta sähköautosta, sillä mikäli et pysty tankkaamaan ekologista sähköä, vaan joudut lataamaan auton akut vaikkapa kivihiilellä tuotetulla sähköllä, totaalisen sähköautonkin ekologisuus haihtuu ilmaan ja jäljellä jää vain mielikuva.

Auto, joka maksaa USA:ssa yli 50 000 dollaria, on äärettömän kallis luksustuote, eikä se tule myymään siihen ryhmään, jotka eniten autolla ajaen ympäriinsä saastuttavat.

Tavalliset autonvalmistajat tuottavat ekoautoja yleisesti vain siitä syystä, että sen auton ekologinen mielikuva vaikuttaisi koko automerkkiin ja sitä kautta myynti kasvaisi koko sektorilla.

Samoin yrittävät suuryritykset ruuantuotannon puolella pestä kasvojaan vihreämmiksi luomun kautta ja se onnistuu niin kauan kuin ihmiset pitävät luomua ympäristöystävällisenä vaihtoehtona.

Sitten kun ihmiset ymmärtävät, että siirtyminen laajassa mitassa luomuun todellisuudessa tuhoaa luontoa, koska maatalousmaata tarvitaan paljon lisää luomun surkeiden satojen myötä, saattaa innostus luomuun laantua ja jäljelle jäävät vain ne, jotka eivät ymmärrä mitään tosiasioista, vaan sulkevat niiltä silmänsä.

Kuten on tilanne vaikkapa homeopatiassa. Se on huuhaata alusta loppuun, mutta sillä on oma vankkumaton kannattajakuntansa, joka ei tosiasioista paljoa välitä.