21. toukokuuta 2013

Kaalit ja rypsi vaarassa - jopa miljardeja tuholaisia

Mikäli mielit luomukaalia, sekä luomurypsiä, sinulle voi koittaa vaikeat ajat:

Kaalit ja rypsi vaarassa - lämpö toi miljardeja tuholaisia

 

Viime viikonvaihteen lämpöaalto on tuonut Suomeen jopa miljardeja kaalikoita. 

Oulun yliopiston mukaan hyönteisten vaellus on ulottunut ainakin Ouluun, mutta todennäköisesti myös Lappiin asti. 

– Havaittujen määrien perusteella Suomeen voidaan arvioida saapuneen vähintään satoja miljoonia, todennäköisemmin muutamia miljardeja kaalikoita, intendentti Marko Mutanen Oulun yliopiston biologian laitokselta kertoo. 

Hänen mukaansa kyse on tavanomaista suuremmasta, mutta ei täysin poikkeuksellisesta määrästä.

Onneksi maataloudessa on kasvinsuojeluaineita, jotta se maa-ala, joka on raivattu pois luonnolta tuottamaan meille ruokaa, ei menisi hukkaan, mutta sitten meillä on luomu:

Koin toukka on merkittävä kaalin, lantun, nauriin ja rypsin tuholainen. Mutanen varoittaa, että voimakas vaellus tietää vaikeaa vuotta kaalikasvien viljelijöille, varsinkin luomuviljelijöille ja kotipuutarhureille. 

– Toukka nakertaa käytännössä kaikkia kasvin maanpäällisiä osia. Siitä seuraa aina surullista jälkeä. Itse en laittaisi tänä vuonna kaalikasveja lainkaan kasvimaahan.

Niin, sitten meillä on rakas luomutuotanto, johon olemme satsanneet miljoonia veronmaksajien rahoja ja luomussa tilanne on niin hauska, että luomupa on päättänyt kieltää lähes kaiken kasvinsuojelun, kun kansa kuulemma haluaa puhdasta ruokaa.

Luomukaali tulee olemaan syksyllä oikein erikoisen puhdasta, jopa niin puhdasta, että sitä ei näy huonolla tuurilla lautasella lainkaan.

Onneksi meillä on kauppoja, joista saa ruokaa, niin eipä sen pahemmin väliä, että mitä pelloilla tapahtuu.

Ei kommentteja: