7. kesäkuuta 2013

Luomulehti 3/13 puffaa homeopatiaa eläimille


Luulisi, että luomuväki koettaisi ottaa etäisyyttä luomun ympärille rakennettuihin taikauskoisiin ajatuskyhäelmiin, etenkin jos luomusta joskus halutaan varteenotettava tuotantomuoto, mutta vielä mitä!

Uusin Luomulehti 3/13 tarjosi taas homeopatian mainosta ja sitä mainostettiin mainiona hoitomuotona eläimille ja äänessä olikin koulutettu eläinhomeopaatti, joka on kyseisellä taikauskoisella humpuukihoidolla omien sanojensa mukaan parantanut eläimistä ties mitä.

En jaksa aikaani tuhlata siihen, että siteeraisin Luomulehden sisältöä homeopatista, vaan käytän aikani järkevämmin ja sivistän teitä, arvoisat lukijani, hieman farmakologian ja toksikologian historialla, josta selviää myös sen omituinen taikauskoinen sivujuoni homeopatian muodossa.

Sillä tähän historiaan tutustuminen yksin selittää sen, mihin eri aikojen parannusmenetelmät perustuivat ennen modernia lääketiedettä. Lähteenä on käytetty mm. Koulu, Tuomisto (toim.):  Farmakologia ja toksikologia, uusin painos.

Noin 5000 vuotta sitten Kiinassa lääkittiin ihmisiä Ephedra vulgariksesta saadulla Ma Huang -rohdolla, jonka huomattiin sisältävän efedriiniä 1920-luvulla. Sumerilaiset laativat lääkkeiden valmistus- ja annosteluohjeita Mesopotamiassa noin vuonna 2200 eKr. Monista kasveista oli löydetty parantavia vaikutuksia, mutta asiassa oli yksi pieni ongelma: sairauksien luonnetta ei ymmärretty, joten parantamisessa oli hyvin suuri osuus erilaisilla maagisilla rituaaleilla sekä uskomuksilla, josta löytyy blogaus muutaman päivän takaa.

Sairauksien luonteen ymmärtämättömyydestä voi antaa esimerkin kiniinin avulla, joka liittyy erittäin läheisesti myös homeopatiaan, josta lisää myöhemmin. Kiinapuun kiniiniä sisältävää kuorta käytettiin kuumelääkkeenä, mutta koska malarian mekanismi oli pitkään tuntematon, ei ymmärretty sitä, että kiniini tepsii vain malariataudin oireena ilmestyvään kuumeeseen, ei mihinkään muuhun kuumeeseen. Lääkerohtojen annostelu oli myös täysin arpapeliä, sillä kasvirohdon biologista tehoa ei osattu arvioida. Eli mekanismia sairauksien takana ei ymmärretty, eikä myöskään sitä, miksi jokin rohto sairauteen vaikuttaa, jos yleensä vaikuttaa.

Lääkehoidon, sekä lääketieteen ja biologian kehitys oli lähes olematonta aivan 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun saakka.

Kreikkalainen Galenos (131-201) on ajanlaskumme kuuluisin patologi ja parantaja, vaikka kaikki hänen sairauksia koskevat teoriansa olivat täysin mielikuvituksellisia, perustuen tulen, maan, ilman ja veden keskinäisiin suhteisiin elimistössämme. Hänen kirjoittamansa opukset olivat kuitenkin niin arvovaltaisia, että ne pysäyttivät kaiken kehityksen noin 1500 vuoden ajaksi.

Ensimmäinen puhdas lääkeaine eristettiin rohdoskasvista vuonna 1804 ja sen teki apteekkari Frederick Sertürner Saksassa. Aine oli morfiini.

Sitten pääsemme homeopatiaan. Saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann oli täysin kyllästynyt 1700-1800 luvun hoitoihin ja lääkkeisiin, sillä ne olivat sairastuneelle osin haitallisia. Jos ei tauti tappanut, niin viimeistään hoito tappoi, sillä tuohon aikaan mm. elohopea oli hyvin yleinen lääke ja suoneniskentä paljon käytetty hoitomuoto.

Elohopeaa käytettiin lääkkeenä pitkään, koska sen aiheuttamat myrkytysoireet olivat sen ajan logiikalla merkki lääkkeen tehosta ja koska se aiheutti syljenerityksen lisääntymistä sekä ripulia, niin se oli merkki elohopean elimistöä puhdistavasta vaikutuksesta. Tällaista oli syy-seuraussuhteiden ajatus sairauksista ja hoidoista silloin, kun Hahnemann alkoi kehitellä homeopatiaa.

Nyt puntaroidaan hyvin huolella sitä, mitä sivuvaikutuksia voidaan hyväksyä lääkkeen hyötyjen rinnalla, mutta historiassa vakavat sivuvaikutukset olivat vain merkki lääkkeen tehosta.

Tällaisessa lääketieteellisessä ympäristössä Hahnemann sai kuningasajatuksen, johon koko homeopatia perustuu, eli "similia similibus curantur", samanlainen parantaa samanlaisen, ja tähän liittyy aiemmin mainitsemani kiniini sekä surkea väärinkäsitys.

Hahnemann huomasi, että kun potilaalle lopettiin antamasta silloisia lääkkeitä ja hoitoja, potilas yleensä koki tilansa kohentuvan ja eipä se mikään ihme ollut, sillä silloiset alkeelliset hoidot olivat potilaille osin jopa hyvin vaarallisia. Tästä huomiosta Hahnemann alkoi tehdä kokeita silloisilla lääkkeillä, sillä hän epäili niiden tehoa, joka olikin järkevää ja kiniinin kohdalla hän huomasi ihmeellisen asian, joka tosin ei enää ole ihmeellinen, vaan hyvin tiedetty tosiasia.

Hahnemann huomioi, että kun hän nautti terveenä kiniiniä suuria määriä, hänelle nousikin kuume. Jos hänellä olisi ollut laajempi määrä ihmisiä käytössä, hän olisi hyvin nopeasti huomannut, että kiniini aiheuttaa joskus kuumetta terveelle ja joskus ei ja siitä hän olisi voinut tehdä uusia johtopäätöksiä, mutta laajempien kokeiden sijaan hän alkoi pohtia sitä, mitä hänen havaintonsa kiniinin kohdalla saattaisi tarkoittaa ja sitten siinä pohdiskellessaan hän tuli keksineeksi homeopatian.

Kiniinistä sen verran, että kiniini ainoastaan estää malarialoisen DNA:n kopioitumista ja siksi tepsii malariassa, jonka oireisiin kuume kuuluu. Eli kiniini laskee malarian oireisiin liittyvää kuumetta, mutta mitään muuta kuumetta se ei laske.  Nykyisin malariaan on olemassa paljon tehokkaampia lääkkeitä, mm. meflokiini ja klorokiini. Kiniini aiheuttaa kuumetta kiniinille allergisille, mutta muuten kiniinin yliannostus aiheuttaa korvien soimista, näköhäiriöitä, päänsärkyä ja pahoinvointia.

Koska Hahnemannin havainnoissa kiniini sekä parantaa malariapotilaan oireisiin kuuluvan kuumeen, että aiheuttaa terveelle kuumetta, hän tuli "loogisesti" siihen johtopäätökseen, että lääkkeet aiheuttavat samoja oireita, joita ne myös pystyvät parantamaan, mutta kyse on annoksesta. Pieni annos parantaa, mutta suuri aiheuttaa saman taudin, jonka pieni parantaa.

Tietenkin hänen olisi ehkä kannattanut testata ajatuskyhäelmäänsä useilla eri lääkkeillä, jolloin hän olisi voinut huomata aivoituksissaan pieniä puutteita, mutta näin ei valitettavasti tapahtunut.

Nykytietämyksen mukaan homeopatian logiikka on täysin irrationaalista, eikä siinä ole järkeä yhtään, sillä Hahnemannin opeissa lääkeaineen laimentaminen (eli potenssointi) vain kasvattaa lääkkeen tehoa. Mitä vähemmän lääkeainetta lääkkeessä on, sitä paremmin se tepsii sairauteen, johon se on tarkoitettu.

Homeopatiassa vedellä on muisti, johon lääkkeen vaikutus jää, vaikka yhtään molekyyliä vaikuttavasta lääkeaineesta ei olisi jäljellä. Kun homeopaatti ravistaa laimennettua lääkeainetta vaaditut 100 kertaa, lääkeaineen parantava "voima" siirtyy laimennusaineen fysikaaliseen rakenteeseen ja näin ollen vahvistuu. Kun vahvistuneeseen veteen lisätään lisää vettä ja taas ravistetaan 100 kertaa, parantava voima vahvistuu vahvistumistaan.

Homeopatiassa tämä lääkeaineen ravistelu on hyvin tärkeässä roolissa, sillä muutoinhan olisimme vaikeuksissa, sillä juomavetemme pitää muistissaan ties mitä, narkomaanien ja lääkkeiden väärinkäyttäjien tuottamasta "vedestä" lähtien, mutta onneksi tästä ei tarvitse olla huolissaan, sillä vaikutus syntyy vasta ravistelun myötä!

Melkoista Tähtien Sotaa koko homeopatia. May the Force be with you!

Homeopatiassa on myös muita omituisia ajatuskukkasia, eli vaikkapa se, että potilaan mielentila  vaikuttaa lääkkeen valintaan. Jos potilas kaipaa sairautensa myllerryksessä vaikkapa halausta, on hänelle määrättävä eri lääkettä sairauteensa kuin jos hän on esimerkiksi vetäytyvä.

Kuinkahan sitten eläinhomeopaatti kykenee navetassa määrittämään sen, millä tuulella lehmä sattuu olemaan ja kaipaisiko lehmä juuri sillä hetkellä halausta, vai riittäisikö pelkkä rapsutus? Sillä potilaan mielentila on olennainen osa homeopaattisen lääkityksen onnistumista. Tai jos lehmä kokee, että utaretulehduksen kipu hyppelee vasemmasta utareesta oikealle, mutta lehmä ei kykene sitä kertomaan, niin eläinhomeopaatin antama lääkitys voi mennä pahastikin pieleen, kuten seuraava esimerkki meille kertoo:

Tässäpä oiva näyte homeopatian logiikasta oikean homeopaatin sivuilta lainattuna:

Miksi samaan lääketieteelliseen vaivaan eri ihmiset saavat homeopaatilta eri lääkkeet?

Homeopatia hoitaa kaikkia potilaita yksilöinä, vaikka heillä olisi samanniminen vaiva.
Jos esimerkiksi homeopaatin vastaanotolle tulee henkilö, jolla on kurkku kipeänä ja hänen kipunsa tuntuvat hyppelevän oikealta vasemmalle ja taas takaisin oikealle. Lisäksi hänen kipunsa helpottuvat, kun hän juo kuumaa teetä. Tämä potilas on eri homeopaattisesssa ainekuvassa kuin henkilö, joka myös valittaa kurkkukipua, joka tuntuu hyppelevän vasemmalta oikealle ja sitten taas takaisin vasemmalle. Lisäksi tämä potilas kokee omien oireittensa helpottavan, kun hän syö näkkileipää.

Käsi ylös, joka löysi tuosta jotain järkeä? Toisaalta eipä siitä tarvitsekaan järkeä löytää, sillä homeopatia on nk. salatiedettä ja salatiede on siitä ovelaa, että se on hölynpölyä siihen asti, kunnes siihen vihkiytyy ja sitten se muuttuukin järkeväksi, vähän kuten alkemiakin.

Kurkkukipu tuntuu hyppelevän oikealta vasemmalle ja helpottuu kuumalla teellä vs. kurkkukipu hyppeleekin vasemmalta oikealle ja helpottuu näkkileivällä?

Tällaista humpuukia me tuemme verorahoillamme luomutuotannon muodossa ja erityisesti ihmetyttää se, että luomuväki ei koeta pysyä erossa tai ottaa etäisyyttä tästä jonninjoutavasta, epätieteellisestä humpuukista, vaan mainostaa sitä pääjulkaisunsa sivuilla numerosta toiseen, kuten myös biodynaamista viljelyäkin, josta oli juttua siitäkin.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuuleppas, kun minä olen ihmetellyt miksi tämä blogi ei ole "top100ruokablogit" sivustolla.

Uusimpana tulokkaana sinne on näyttänyt tulleen "Syötäväksi kasvatetut". Kaiken järjen mukaan myös "Luomulakko" ehdottomasti kuuluisi siihen blogilistaan.
e h d o t t o m a s t i
Siellä on joukossa paljon hullumpiakin blogeja.

Anonyymi kirjoitti...

No kun se ei ole muodikas