Ruualla pitää olla tarina?

Tuorein Hesarin kuukausiliite piti sisällään hienon pakinan ruuasta. Pakina kertoo uusimmasta ruokahifistelijöiden keksinnöstä, eli että ruualla pitää olla jokin hieno tarina kerrottavana. Tuossa pakinassa kyllä hersyvästi kerrotaan trendistä kaikki oleellinen:

Pakinoitsija Kuukautinen söi upean aterian hienossa ravintolassa

 

"Jos saan aivan lyhyesti kertoa, mitä teillä on lautasillanne ennen kuin aloitatte ruokailun."

"Eli siinä on Harry Sundströmin pyydystämää ahventa. Sitä ei ole pyydetty verkoilla, muuten kalaan jäisi verkon makua. Harry Sundström pyydystää kalan Korppoossa ikivanhan perinteen mukaan rakennetuilla ansoilla, joissa katajakepeistä paalutetaan merenlahteen aita, joka ohjaa kalat loukkuun. Sieltä Harry Sundström pyytää ahvenet omin käsin."

"Ahventa ei ole suomustettu raudalla, koska suomustusrauta repii kalan nahan, jolloin paistettaessa voi imeytyisi epätasaisesti. Harry Sundström irrottaa rantakalliolla suomut yksitellen sormin, jonka jälkeen kalanliha saa hetken levähtää rakkoleväpedillä. Sitten Sundström hieroo suomujen kohtiin perinteiseen tapaan Islannin Héðinsfjörðurin vuonon merisuolaa."

"Kalan kanssa teillä on jokaisella peruna."

"Peruna on kasvanut Itä-Lapin karussa, moreeniperäisessä maaperässä, jossa saa olla vain alle 30 % eloperäistä ainesta, jotta perunan kasvaminen on riittävän hidasta ja mukula ehtii imeä mahdollisimman paljon makua. Kuoret perunasta on poistettu ruuppoamalla eli pyörittelemällä mukuloita pitkään höyläämättömien kuusilankkujen päällä, jolloin kuoret tarttuvat lankun karkeaan pintaan."

"Voi perunan päällä tulee Iso-Aholan tilalta Pohjanmaalta."

"Siellä kyytöt laiduntuvat neljäsataa vuotta vanhalla apilaniityllä, jota lannoitetaan isonvihan aikaan poltettujen talojen tuhkalla ja kuusen kerkillä. Lehmät lypsetään käsin juuri auringonnousun aikaan niin, että lehmän turpa osoittaa nousevan auringon suuntaan. Maito lasketaan edellispäivänä veistettyyn koivukiuluun. Voin kirnuaa Iso-Aholan emäntä tilan vanhalla kirnulla Isonkyrön kansallispuku yllään."

"Tämän ravintolan vaaleat ja taidokkaan kulmikkaat koivuhuonekalut on valmistanut porvoolainen taidepuuseppä, joka ei käytä lainkaan paineilma- tai sähkötyökaluja ja valittiin juuri siksi Vuoden puusepäksi."

"Sitten vähän tästä laskusta."

"Se on käsin kirjoitettu paperille, joka on itse asiassa kaksisataa vuotta vanhan fiskarsilaisen majatalon tapetin pohjapaperia ja irrotettu hirsiseinästä höyryttämällä lempeästi sadevedellä. Lasku on kirjoitettu lyijykynällä, jonka varsi on nuorta leppää ja lyijy kimröökiä ja salpietaria."

"Laskun summan ensimmäiset viisikymmentä euroa on valittu huolellisesti herkistämään makuaistia ja luomaan tunnelmaa. Sitten siinä on kerros raaka-ainekustannuksia. Mehukkainta sataa euroa on kypsytelty pitkään, ja se koostuu ravintolan brändinrakentamiskuluista ja henkilökunnan tatuointilaskuista. Viimeinen nolla ennen desimaalipilkkua on kokin henkilökohtainen tervehdys teille."

Tervetuloa uudelleen!"

Voisiko tuota enää hienommin kertoa! Itseäni ei voisi tarinat kovin paljoa vähempää kiinnostaa, etenkin kun tunne on se, että sillä nykyajan trendiravintoloissa koetetaan korvata ruuan laadullisia ja maullisia puutteita.

Ilmeisen trendikäästi koetetaan etsia sitä kuuluisaa plasebo-vaikutusta, eli kun ruokailija luulee saavansa hyvää ja maukasta ruokaa, hän kokee sen sellaisena, olipa ruoka millaista tahansa.

Joutavat tarinat eivät taida olla mitään muuta kuin sitä, että ruokailijaa viritetään kokemaan ruoka joksikin muuksi, kuin mitä se sitten todellisuudessa on. Lisäksi niillä tuodaan oikeutus pyytää hyvä hinta, sillä yleensä tarinoissa tunnutaan korostavan sitä, kuinka vaivalloinen oli ruuan tie ruokailijan lautaselle.

Siinä kun sitten jyrsit 20 euroa maksavaa rikkaruohoa, joka on nyitty viiden minuutin aikana läheisen  taloyhtiön parkkipaikan roskakatoksen vierestä, niin tokihan se on älyttömän hyvää, kun sille on jokin koskettava tarina keksitty ja hintakin kuullostaa tarinaan suhteutettuna aivan edulliselta.

Sillä eihän kukaan voi sanoa pahaa sanaa, jos rikkaruohon maut ovat peräisin isovihan aikana poltettujen talojen tuhkasta ja se kasvaa vain eräällä määrätyllä alueella viiden suon ja kolmen susilauman takana.

Tärkeintä ruuassa on maku ja kaikki muu on vain kikkailua, jolla koetetaan viedä ruokailijan huomio pois olennaisesta.