2. lokakuuta 2014

Luomun lento lakkasi

Luomumyynti on Suomessa tavoittanut jälleen kerran huippunsa ja nyt jokainen uusi askelma taitaa olla melkoisen ponnistuksen takana.

Seuraavan yltiöoptimistisen otsikon takaa löytyy kuitenkin se todellisuus, jonka kanssa luomutuotanto joutuu jälleen elämään:

Luomun kulutus yhä kasvussa

 

Pro Luomu ry:n arvion mukaan luomuelintarvikkeita myytiin Suomessa noin 220 miljoonalla eurolla ajanjaksolla 1.7.2013–30.6.2014. Myynti lisääntyi kaksi prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta.

Tässähän puhutaan luomumyynnin arvosta, eli kun otetaan inflaatio huomioon, niin siihenpä se sitten pysähtyi, luomumyynnin kasvu. Jos otamme hintojen nousun huomioon, niin luomumyynti on käytännössä ollut kaksi vuotta pysähdyksissä, mutta luomumyynnin arvo on tietenkin hintojen nousun johdosta euroissa laskettuna hieman noussut.

Joten nyt olisi erittäin hyvä hetki poliitikkojen tarkastella myös sitä, että miten paljon meillä tulisi olla luomutuotannossa panoksia, jotta me saamme tuon jämähtäneen markkinaosuuden tyydytettyä?

Muutaman vuoden takainen maali siinsi vuodessa 2015, jolloin luomumyynnin arvon piti olla laskelmien mukaan jo 300 miljoonaa euroa ja tämänhän ei tule toteutumaan vuosikausiin. Tämä täydellisen uhkarohkea arvio tehtiin yhden vuoden luomumyynnin huikean kasvun perusteella ja silloin kuviteltiin, että se kasvu olisi pysyvää sorttia, joka vuosi vastaava kasvu vuosi vuoden perään.

Maailman tapahtumista löytyy tällainen huomio:

– Pohjois-Amerikassa luomumarkkinoiden kasvu on noin 10–12 prosenttia

Tämähän johtuu suuresti siitä, että kun nämä ilkeiden kapitalistien riistokaupat, jossa myydään tehotuotettua, myrkytettyä gmo-kuraa ajatteluun kykenemättömälle kansanosalle*, huomasivat luomun mahdollisuuden tuoda ilkeälle kapitalistille lisää rahaa, he kaappasivat todella halvoilla luomubrändeillä valtikan pois luomun erikoisketjulta Whole Foodsilta, jonka osakekurssi on laskenut kuin lehmän häntä:

* kursivoitu lause sisälsi ironiaa!





Amerikassa luomu alkoi mennä kaupaksi, kun ahneiden ja ilkeiden hirviökauppojen perusnimet  kuten Wal-mart, toivat markkinoille omat todella halvat luomubrändinsä ja löysivät tuottajat tuottamaan todella halpaa bulkkiluomua.

Mutta missäs se luomun idea silloin on, kun luomupaketin ainoa määräävä tekijä on hintalappu ja kaikki muu on häivytetty pois kuluttajan näkyvistä? Kauppa etsii ainostaan halvinta mahdollista tuottajaa tuottamaan kaupan luomun ja millään muulla ei ole mitään merkitystä!

Onkos Suomessa monta vapaaehtoista luomutuottajaa tällaiseen toimintaan? Kun kerran luomua halutaan yhä lisää ja lisää kauppoihin ja yhä halvemmalla ja halvemmalla hinnalla, jotta saataisiin sen myynti taulukoissa näyttämään hyvältä.

Vai oliko se luomu alkuperäinen idea aivan jotain muuta?

Joten siinä mielessä ihmetyttää se, että luomua koetetaan saada täällä markkinoitua sillä, että kun USA:ssakin sitä myydään niin ja niin paljon, eikä kerrota, että miksi myydään ja millä tavoin se on saatu aikaiseksi.



1 kommentti:

Heikki Jokipii kirjoitti...

Pro Luomun tavoite vuodelle 2015 oli vielä enemmän, eli 330 miljoonaa euroa. Eli kolme kertaa lähtökohdaksi laskettu (arvioitu) 110 miljoonan euron silloinen myynti, 4 vuotta sitten.

Eli noin puoleen väliin tavoitteesta päästiin, ennen kuin kasvu viime vuonna pysähtyi.

Historia ei todista mitään eikä kulje sykleissä - paitsi taloushistoria, joka hiukan niin tekee.

Luomumyynnissä on ennenkin ollut tällaisia eri pituisia nousuvaiheita, joista sitten on (vaivihkaa, mainostamatta sitä) palattu takaisinpäin. Tätä asiaa nyt jossain määrin yli 10 vuotta seurattuani, uskallan sanoa.

Eli jatkuuko luomun nousu tästä, pienen pysähdyksen jälkeen vai kysyntä peräti putoaa, on vaikea ennustaa. Yleiset "huonot ajat" - jollaisia nyt kerrotaan olevan tulossa - eivät aina ole suoraan vaikuttaneet luomun kysyntään.