24. helmikuuta 2015

Luomun kasvu jatkuu

Luomun myynti kasvaa edelleen, ainakin prosenteissa, kertoo Pro Luomu:

Luomun myynti lisääntyi viime vuonna

 



Kasvua oli noin 5 % ja euroissa noin 10 miljoonaa euroa. Jos pyöristämme Suomen väkiluvun viiteen miljoonaan, niin jokainen suomalainen käytti siis noin kaksi euroa lisää luomuun koko viime vuoden aikana, eli päivässä jokainen suomalainen lisäsi luomun ostamista noin 0.005 euroa. Tästä voisimme saada ison otsikon, että luomussa on edelleen kasvupotentiaalia!

Mutta onko luomu todellakin suomalaisille jo arkipäivän valinta, kuten Marja-Liisa Kottila jutussa maalailee:

Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila on ilahtunut luomumyynnin kasvusta erityisesti sitä taustaa vasten, että ruoan kokonaismyynti Suomessa kasvaa hitaasti. Hän toteaa kasvun kertovan siitä, että luomu on osalle kuluttajista jo arkipäivän valinta.

Matematiikka voisi tuoda selvyyttä asiaan, eli 225/5.4= n. 42. 42 on euroja, eli jokainen suomalainen ostaa luomua 42 eurolla vuodessa, joten päivää kohti luomuun hulahtaa siis 11 senttiä!

Tässä konteksissä olisin vahvasti Kottilan kanssa eri mieltä siitä, että luomu on arkipäivän valinta.

Jos olisimme kehitysmaa, jossa suurin osa ihmisistä eläisi nälkäkuoleman partaalla, niin silloin 11 senttiä päivässä luomuun tai ruokaan ylipäänsä olisi varmasti arkipäivän valinta.

Luomujärjestöjen omien gallupien mukaan reilut puolet suomalaisista ei osta luomua ja suhtautuu siihen epäilevästi, joten jotta näistä luomun kasvuluvuista ja rahavirroista tulisi edes jollakin tapaa järkeviä, niin luomua suosii ja ostaa hyvin pieni vähemmistö sellaisella tarmolla, jota toimintaa voisi kutsua luomun suosimisen osalta arkisiksi valinnoiksi.

Tosin uutinen taitaa kertoa sen, että luomusta on tullut yhä vähemmän lähiruokaa, eli kuten S-ryhmäkin on huomannut, luomun suosion takaa lähinnä uutuudet. Jutusta selviää, että luomun suuria voittajia ovat kahvi ja kookos, joten suomalaiset kookoksen ja kahvin tuottajat iloitsevat suuresti luomun alati kasvavasta kansansuosiosta.

Myös lastenruoat ovat nousseet merkittäväksi luomutuoteryhmäksi, koska pienille lapsille halutaan puhtainta mahdollista ruokaa, Kottila listaa.

Tämä perustuu taas kuluttajien taikauskoisiin käsityksiin luomun autuudesta, sillä kun Ruotsissa tutkittiin riisipohjaisia elintarvikkeita, niin luomu ei eronnut millään tavalla tavanomaisista tuotteista, vaan arseenia löytyi niistä kuten muistakin, eli kuluttaja on ostanut luomun kautta jotain kovalla hinnalla, mitä hän ei ole kuitenkaan saanut, eli Kottilan mainitsemaan puhdasta ruokaa.

Kotimaisen ruuan hitaaseen euromääräiseen kasvuun viime vuonna vaikutti aika paljon Venäjän tilanne, jonka jokainen kuluttaja huomasi ruuan hintojen laskuna, etenkin lihatiskillä ja maitotuotehyllyillä, kun Venäjä ei vetänytkään tuotteita entiseen malliin, niin ylitarjonta markkinoilla laski hintoja osin jopa reilustikin. Mutta luomun ystävät eivät tästä voineet nauttia, vaan luomun hinnat pysyivät entisellä tasollaan.

Meillä myytiin juustoja yms venäjänkielisillä etiketeillä lähes ilmaiseksi tuhansia tonneja, joten toki se on näkynyt siinä, että ruokaa ei ole myyty euromääräisesti niin paljon kuin edellisenä vuonna.

Jokainen lienee huomannut sen, että luomun pienet erikoiskaupat ja ns. kivijalkamyymälät ovat kupsahtaneet nurin yksi toisensa jälkeen ja luomun myynti on siirtynyt Prismoihin ja Citymarketteihin. Jokainen joka on vieraillut luomua mainostavassa erikoisliikkeessä Ruohonjuuressa, lienee huomannut sen, että luomuna sieltä saa enää erilaisia pusseja jossain vinkuintiassa valmistettuja jauheita, joita myös superfoodeiksi kutsutaan, mutta koetapa ostaa luomuperuna tai luomutomaatti, niin jää ostamatta.

Mutta kuten uutinen kertoo, luomua myydään yhä, joskin kasvu lienee edelleen hintojen nousun varassa, eli prosentuaalinen osuus kokonaismyynnistä on lähes sama kuin aina ennenkin. Luomu on arkipäiväisestä valinnasta erittäin kaukana, jos ei sitten pidä silmillään hyvin luomuhenkisiä valonvääristäjiä, eli sitä on enää turhaa pitää vaatimuksena luomun saamiseen suurkeittiöihin, että luomu on tavallisen ihmisen valinta. Ei ole edelleenkään, vaan luomua ostavat ne jotka haluavat erottautua joukosta, eli lähinnä rikkaat kaupunkilaiset naiset, iältään noin 30-39 vuotta ja kun lähdet Suomen väkirikkaasta etelästä pois, luomun löytäminen kaupasta on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jos käyttää esimerkiksi sitruunan kuorta leivonnassa niin kannattaako se valita silloin luomuna vai onko tavallisia turvallista käyttää?